Ravintola Palema
Helsinki
2016
Helsingin Teurastamon entisessä konttorirakennuksessa on toiminut ravintola aina sen valmistumisvuodesta 1933 asti. Alkuperäinen asu on säilynyt pääpiirteissään hyvin, vaikka tila onkin remontoitu vuosien varrella useaan otteeseen. Tilajako on liki alkuperäinen ja vanhat ikkunat ja ovet ovat edelleen paikoillaan. Nykyinen pääsali toimi alun perin haalarityöläisten ja kabinetti toimistoväen ruokailutilana.
Toteutetun kunnostuksen yhteydessä koko sisustus uusittiin. Lähtökohtana oli kuoria esiin perinteikkään ruokalatilan vuosien aikana kertyneen roinan – savulasipeilien, Styrox-rosettien, hedelmäpelien – alle hautautunut henki. Käytetyt kalusteet ovat joko mittatilauksena puusepän tekemiä, vanhoja tai edelleen tuotannossa olevia rakennusaikakauden tuotteita.
Suunnittelu
Mattila & Merz
Toteutus
Mattila & Merz
Rakennuspalvelu Kim Siljamäki
Puusepänpalvelu Siniranta